Sergei Dovlatov: MEIKÄLÄISET
Meikäläiset seuraa Sergei Dovlatovin suvun tarinaa vallankumousajan Vladivostokista 80-luvun New Yorkiin. Teos ei ole tavanomainen sukukronikka vaan eräänlainen kirjallinen perhealbumi, sarja muotokuvia kirjailijan sukulaisista, joiden kohtaloissa heijastuu Venäjän ja Neuvostoliiton historia.
Sergei Dovlatov (1941–1990) on venäläisen kirjallisuuden moderni klassikko, jonka teoksia on käännetty yli 25 kielelle. Neuvostokriittinen kirjailija ei saanut kotimaassaan julki kuin kaksi novellia. Vuonna 1978 viranomaisten painostama Dovlatov emigroitui Yhdysvaltoihin, jossa eli kuolemaansa saakka. Lännessä ilmestyivät alun perin myös kaikki hänen teoksensa.
“Ainoa venäläinen prosaisti, jonka teoksia ei jätetä kesken.”
— Joseph Brodsky
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Kari Arminen: IKKUNA
Korkeiden talojen satelliittilautaset
radioaaltojen puhkoma pakkanen.
Mihin aikaan sytytät ikkunan silmäksi
etsiikö se minua, ulos jääneitä roskia.
Kari Armisen Ikkuna kuvaa välinpitämätöntä maailmaa, jota määrittävät julmuus ja heikkous, rappio ja sairaus. Keskeistä on kaiken hidas häviö ja katoaminen, unohdus ja kuolema riisuttuina kaikesta ylevästä. Tästä lohduttomasta maisemasta runot etsivät kauneutta, sieppaavat harmaan valon sirpaleita.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Tuukka Hämäläinen: KIROSÄKEET
Kuvittanut Lassi Lehmusvuori.
Kirosäkeet – 20 uuden suomirockin sanoittajaa kaivaa sanaiset arkut routaisesta maasta ja näyttää, mitä uutta ja kummaa uudet tekijät ovat tuoneet suomirockin traditioon. Tarjolla on tarinoita hittien takaa sekä syväluotaavaa puhetta lauluntekemisen taidosta ja kutsumuksesta. Ja tietenkin myös sikailua ja hölmöilyä, sillä kysehän on rockista. Eli elämästä.
Mukana ovat Maija Vilkkumaa, A. W. Yrjänä, Jouni Hynynen, Samuli Putro, Jarkko Martikainen, Herra Ylppö, Tommi Liimatta, Marko Annala, Antti “Hyrde” Hyyrynen, Kaarle Viikate, Toppo Koponen alias Onni Waris, J. A. Mäki, Jarno Mällinen, Samae Koskinen, Risto Ylihärsilä, Mika Rättö, Jussi K. Niemelä, Annina Antinranta, Juha Kuha sekä Jeesus Vipunen.
Arvostelu Turun Sanomissa, Keskisuomalaisessa ja Karjalaisessa.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Tuukka Sandström: TAKSIPUHETTA
Dieselinkatkuinen tilitys nousukännikaudesta loppuillan taantumaan. Äänessä taksin asiakkaat mummoista pissiksiin ja gangstereista konsultteihin.
Tuukka Sandström (s. 1980) opiskeli Tampereen ja Tarton yliopistoissa sekä Venäjän taloustieteiden Plehanov-akatemiassa mm. yleistä kirjallisuustiedettä, filosofiaa ja historiaa sekä viron ja venäjän kieliä. Hän päätyi koulutustaan vastaavaan työhön Helsingin taksiin.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Lue otteita kirjasta kuvia napsauttamalla!
Kuvitus Lassi Lehmusvuori.
169 s.
Pokkari, liimanidottu
Idiootti 2009
Gummerus Kirjapaino Oy / Jyväskylä
ISBN 978-952-5860-00-9
Andrei Astvatsaturov: IHMISET ALASTOMUUDESSA
Kulttiromaanissaan Andrei Astvatsaturov (s. 1969) muistelee Brežnevin aikaista lapsuuttaan ja päätymistään virkaheitoksi kirjallisuudentutkijaksi Pietarin valtionyliopistoon. Absurdeissa tarinoissa boheemit ja punkkarit kohtaavat perverssit ja bandiitit. Neuvostopönötys vaihtuu uuden Venäjän pyrkyryyteen, mutta rillipäinen intelligentsija ei antaudu.
“Huumori naurattaa ajoittain jopa ääneen, satiirit katkelmat piirtävät tarkkaa, vinosti nähtyä ajankuvaa.”
- Jarmo Papinniemi, Parnasso
Arvostelu Helsingin Sanomissa, Kymen Sanomissa, Savon Sanomissa ja Kiiltomadossa. Sekä näyte (pdf).
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Suomentanut Tuukka Sandström.
295 s.
Kovakantinen
Idiootti 2010
Tallinna Raamatutrükikoda
ISBN 978-952-5860-04-7
Markku Aalto: REILUMMIN BLINGIÄ VIIMEISEEN HYMYYN
Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn on sekä runomuotoinen keski-iän kriisi että kriittinen hyökkäys kulttuurimme tyhjään keskustaan. Se on humoristis-apokalyptinen ajankuva ja ankara, extreme-keskeislyyrinen tilinteko, jossa vähiten armoa saa keskeislyyrikko itse.
Markku Aalto (s. 1970) on helsinkiläinen runoilija ja kustannustoimittaja. Hänen esikoiskokoelmansa Hajoamisen syyt ilmestyi vuonna 2009.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Lue esittely!
Lue arvostelu!
87 s.
Pehmeäkantinen, lankasidottu
Idiootti 2010
Tallinna Raamatutrükikoda
ISBN 978-952-5860-03-0
Kari Arminen: TERÄSPERHOSIA
Kari Armisen (s. 1964) esikoisrunokokoelmassa Teräsperhosia
esillä on rappeutunut ja tarpeeton: sairauksien runtelemat ruumiit,
kuolemaa odottavat vanhukset, lahoavat rintamamiestalot, katoava
hyvinvointiyhteiskunta. Pääosassa eivät ole salamavalojen loisteessa
paistattelevat vaan varjoihin katoavat: yksinäiset, kolhitut ja rikkinäiset
ihmiset, joista kuitenkin löytyy erikoista arvokkuutta ja kauneutta.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Lue esittely!
Lue arvostelu!
63 s.
Pehmeäkantinen, lankasidottu
Idiootti 2010
Tallinna Raamatutrükikoda
ISBN 978-952-5860-01-6
Kari Raineranta: IHMISKANAVA
Kari Rainerannan esikoiskokoelmassa Ihmiskanava tyylien ja aiheiden vyöry ulottuu kriittisestä yhteiskuntakomediasta rakkauden ja menetyksen kirkkaisiin säkeisiin. Runoudesta tulee paikka, jossa kohtaavat muistot ja näyt; runoilijasta maailman ja kielen leikkauspiste, ihmiskanava.
Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.
Lue esittely!
Lue arvostelu tai arvostelu tai juttu!
71 s.
Pehmeäkantinen, lankasidottu
Idiootti 2010
Tallinna Raamatutrükikoda
ISBN 978-952-5860-02-3








