Julkaistu 1 kommentti

Esittelyssä Andrei Astvatsaturovin Ihmiset alastomuudessa

Kuva Pavel VadimovAndrei Astvatsaturov kirjoittaa autobiografisen romaanin perinteessä: vaikka lopputulos on kaunokirjallisuutta, materiaali on peräisin kirjailijan omasta elämästä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta henkilöihin viitataan oikeilla nimillä. Tapahtumat sijoittuvat Venäjän ja erityisesti Pietarin älymystöpiireihin, ajallinen etäisyys ulottuu 70-luvusta tähän päivään.

Paitsi uusinta venäläistä proosaa, mitä tänä syksynä ilmestyy, Ihmiset alastomuudessa on ylipäänsä uusinta venäläistä kaunokirjallisuutta, mitä suomeksi on käännetty.

Muutamia poimintoja kirjan venäläisistä arvosteluista:

Romaanin intonaatiossa voi kuulla hiljaisia kaikuja muutamista kulttiäänistä, joista jokainen assosioituu tavalla tai toisella itsen esittämiseen groteskissa valossa: Astvatsaturovilla on taipumusta itsetutkiskeluun Woody Allenin hengessä, mutta hän osaa myös olla järkkymätön kuten Aki Kaurismäen henkilöt. Ja tietenkin on mainittava Henry Miller, joka sattuu olemaan myös eräs kirjailijan kirjallisuustieteellisen tutkimustyön kohteista. – Kirill Rešetnikov, GZT.ru

Joku saattaa närkästyä Michel Houellebecqin muotokuvasta, mutta kuvatuille illallisille osaa ottaneena vakuutan: Astvatsaturov kohteli armollisesti tuota kammotusta, joksi osoittautui elävä klassikko. – Mihail Trofimenkov, GQ

Varsin terävästi Astvatsaturov kuvaa, mitä tapahtuu aikaisemmin pyhänä pidetyn sivistyksen haltijoille, kun pyhyys katoaa mutta sivistys jää: heistä tulee joko katuhuoria tai kyynisiä huijareita, ja itse sivistys muuttuu räikeäksi maalaukseksi tai houkuttelevaksi mainoskyltiksi, jonka takana on vain tyhjyys. – Natalija Kurtšatova, Ekspert

…”Ihmiset alastomuudessa” on monikossa. Kyseessä ei ole yksilön vaan luokan omakuva, liioiteltu yleistys. Romaanin ytimessä ja itseasiassa juonenkin muodostajana on maineenkipeä kateus, luokkavihan kääntöpuoli. – Varvara Babitskaja, OpenSpace.ru

Julkaistu 1 kommentti

Idiootti julkaisee Andrei Astvatsaturovin romaanin Ihmiset alastomuudessa

Ihmiset alastomuudessaIdiootti julkaisee syyskuun alussa uutta venäläistä proosaa.

Kulttiromaanissaan Ihmiset alastomuudessa Andrei Astvatsaturov (s. 1969) muistelee Brežnevin aikaista lapsuuttaan ja päätymistään virkaheitoksi kirjallisuudentutkijaksi Pietarin valtionyliopistoon. Absurdeissa tarinoissa boheemit ja punkkarit kohtaavat perverssit ja bandiitit. Neuvostopönötys vaihtuu uuden Venäjän pyrkyryyteen, mutta rillipäinen intelligentsija ei antaudu.

Suomentanut Tuukka Sandström.
Alkuteos Люди в голом.

(Lähiaikoina luvassa laajempi esittely sekä Astvatsaturovista että hänen romaanistaan.)

Julkaistu Jätä kommentti

Kari Raineranta voitti Runopuulaakin Tampereen karsinnan

Palasin vasta lomareissulta ja huomasin, että Rainerannan Kari oli sillä aikaa mennyt voittamaan Runopuulaakin Tampereen karsinnan. Radio Suomihan lähettää tänä vuonna Runopuulaakin karsinnat suorana, ja jälkeenpäin ne voi kuunnella YLE Areenasta. Tässä Tampereen karsinnan taltioinnissa Karin ensimmäisen kierroksen esitys on heti ensimmäisenä, toisen kierroksen esitys alkaa suunnilleen 47:30 ja kolmas 51:50. Kuunnelkaa toki muitakin, vaikka Kari onkin paras.

Helsingissä Ravintola Kaisaniemessä järjestettävä finaali tulee Radio Suomelta torstaina 26.8. klo 19:06-20:30.

Muistakaa myös ostaa Karin esikoiskirjaa Ihmiskanavaa Idiootin kirjakaupasta!

Julkaistu 1 kommentti

Maailma kuvina

Idiootin maailmankiertue on päättynyt. Alla muutamia esimerkkejä siitä, miksi Idiootin kirjoissa käytetyt valokuvat ottaa yleensä joku muu kuin kustantaja Sndstrm.

Pilkka

20. huhtikuuta Kotkankadun Albertissa Markku Aalto lukee pilkkarunoa ystävästään Teppo Paulastosta.

Nilkka

Teppo Paulasto iskee takaisin.

Tärähtänyt Aalto

Taiteellisesti tärähtänyt Markku Aalto.

Raineranta Artturissa

21. huhtikuuta Kari Raineranta Tampereella, Artturin pimeydessä.

Arminen Artturissa

Ja missä on synkkää ja pimeää, siellä on ennen pitkää myös Arminen. (Kotkalainen sananlasku.)

Raineranta turkulaisessa metsästysmajassa

22. päivä kiertue päättyi maailman laidalle eli Turkuun. Raineranta ja ravintola Hunter’s Inn.

Arminen turkulaisessa metsästysmajassa

Sama mesta, eri Kari.

Julkaistu Jätä kommentti

Idiootteja lavalla

Tällä viikolla on mahdollista kuulla Idiootin runoilijoiden lausuntaa melkein koko Suomessa eli Kotkassa, Tampereella ja Turussa (joka oikeastaan on jo lähestulkoon ulkomailla).

Ensinnäkin tiistaina kello 19 Kotkassa elämöi joukko Särö-lehden lyyrikoita. Paikkana on Kotkankadun Albert, ja mukana on tietysti myös sosiaalisen surrealismin mestari Markku Aalto.

Kuva rouva Aalto

Keskiviikkona Tampereella starttaa Karit kiertueella -turnee, jossa voimansa yhdistävät pahoinvointiyhteiskunnan soimaava omatunto Arminen sekä shamanisti-saarnamies Raineranta. Lausuntaa on tarjolla peräti kahdessa paikassa, ensin Runokauppa Kattilassa kello 17:30 ja myöhemmin ravintola Artturissa kello 20.

Kuvat Varpu Eronen ja Elina Vainikainen

Torstaina Karien mittava kiertue päättyy eksoottiseen Turkuun Hunter’s Inn -ravintolaan. Keikka alkaa kello 20 ja Karien lisäksi lavalle nousevat myös runotrubaduuri Maikkoo Kaikko sekä Jari Laasasen Valoisampi Tulevaisuus.

Julkaistu Jätä kommentti

Esittelyssä Markku Aallon Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn

reilumminblingia_kansiRappio, sopii se nuorelle miehelle
kuin valkoinen hansikas käteen,
vähän varttuneemmalle
kuin haulikko perseeseen.
Aika katsoa kortit,
olisiko elämää
dekadenssin ja dementian välillä.

Ensi alkuun Markku Aallon Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn vaikuttaa runomuotoiselta keski-iän kriisiltä. Runot ovat korostetun suorapuheisia ja konstailemattomia tilityksiä, niiden käyttöaines omaelämäkerrallista. Yleissävy on humoristinen, jopa pilkkaava, joskin pilkkaa pehmentää se, että kohteena on useimmiten runoilija itse.

Ei minun kaapistani tarjottava lopu.
Kysykää vain,
onko tšekkiläistä tummaa olutta
tai hienoja ranskalaisia viinejä.
Ei ole. Kossua on.
Otatte sitten sitä.

Suhteessa Aallon edelliseen kokoelmaan teos on irtiotto. Hajoamisen syyt oli hakukonerunoutta, ja vaikka hakukonerunoutta on julkaistu Suomessa(kin) jo lukuisia teoksia, tyylisuuntaa voinee yhä luonnehtia epiteetillä ”kokeellinen”.

Blingissä kokeellisuus loistaa poissaolollaan. Kuvat ovat selkeitä ja kiteytykset teräviä. Runojen kieli ei viittaa itseensä itsensä vuoksi, saati muodostu esteradaksi, jonka läpi lukijan olisi työläästi kompuroitava. Joidenkin runojen rakenne lähentelee jopa vitsejä: napakka tarina ja loppuun punch line.

On harhautettava vastustajaa
voimattomilla litsareilla,
sitten arvaamatta ladattava
tyrmäysisku vyön alle.

Aalto kuitenkin hämää. Lukija kutsutaan valmiiksi katettuun pöytään, mutta tarjolla ei ole aivan sitä, miltä näyttää. Vitseissä on karvas sivumaku, jokaisesta naurusta jää ahdistava kaiku. Mitä pidemmälle teosta lukee, sitä enemmän alkaa vaikuttaa siltä, että elämän mielekkyys ei ole hukassa vain runojen puhujalta.

Naapurin pappa näköjään
on irrotettu hengityskoneesta,
tolpillaan taas.
Siellä se pihalla köpöttää
maailman pienintä ympyrää,
ei itsekään tunnu tietävän
mihin pitäisi raahustaa.

Pistää se miettimään, pitäisikö heti
kirjata elvytyskielto
tai jättää ainakin Viagrat hakematta.
Sama juttuhan se on, kirottu
medikaalinen painajainen:
kyllä kyky palautetuksi saadaan,
mutta saadaanko halu.

Teoksen viihdyttävän ja ”helpon” pinnan alta pilkistää näköala tyhjyyteen, joka ulottuu runojen puhujan elämää laajemmalle. Runokokoelman nimen ”reiluus” – jokin myyttinen aitous, rehtiys, kunnollisuus – loistaa poissaolollaan. Sen tilalla kaikkialla näkyy ”bling”: täysin läpinäkyvä ja tietoinen menestyksen, maineen ja loiston palvonta, pinnan kultti.

Mutta parhaiten sen tiesi
edesmennyt ystäväni,
ylikasvanut rokkiteini,
joka puhui elämästä henkiinjäämispelinä
ja viikkoa ennen kuolemaansa
pirautti minulle bordellin eteisestä.
Että en mä pane, juttelen vaan,
mutta täytyy vähän näyttäytyä,
pitää maineen rippeitä yllä.

Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn on oudolla tavalla samanaikaisesti synkkä ja hauska teos. Aallon visiossa elämä on totta kuin tositelevisio ja sitä esitetään yhtä lailla itselle kuin toisille. Kenenkään ei tarvitse uskoa mihinkään, riittää, että uskotaan toisten uskovan: näytelmä jatkuu, näyttämö pysyy pystyssä, kulisseista ei löydä ulos.

Kauankohan vielä saa odottaa
varttitunnin kuuluisuuttaan.
Ei päästetty kollia catwalkille,
laivattu autiosaarelle laihduttamaan.

Ei minua valittu
Mervi Tapolan tanssipariksi,
ei tuottajille kelvannut
unelmien ukkomies katuojassa.

Runoraati löi luukut kiinni
mutta kuolevien reality,
alkaa polttaa!
Säästettävä vain hiukan,
että saa ensin legot kuntoon,
vähän reilummin blingiä
viimeiseen hymyyn.

Aalto piirtää kuvan ontosta ja tarkoituksettomasta kulttuurista, joka lupaa kaiken eikä tarjoa mitään ja jonka jokaisen pinnan alla on lisää pintaa. Hän ei suostu tarjoamaan mitään vettyvää pelastusrengasta, ei mitään ”syvempää” tai ”henkisempää”. Absurdin kauhun edessä ainoaksi mahdolliseksi vastaiskuksi jää nauru, joka on samalla julma ja lohdullinen, ainoaksi mahdolliseksi ihmisarvon ilmaukseksi näyttää keskisormea loppuun saakka.

Syväekologi rinnastaa
ihmiset ja kastemadot,
mutta en minä ole nähnyt
eläinten johtamia keskitysleirejä.
Sosiaalidarwinisti tarkentaa:
vahvimman eloonjäänti.
Paljonkohan se ruipelo nostaa salilla.

Salmisen paskateoria, nyt nappaa.
Vessanpöntössä näin
kaikenselittävän fraktaalin,
mutta ehdin onneksi vetämään.

*     *     *

Markku Aalto (s. 1970) on helsinkiläinen runoilija ja kustannustoimittaja. Hänen esikoiskokoelmansa Hajoamisen syyt ilmestyi vuonna 2009. Aalto toimii kirjallisuus- ja kulttuurilehti Särön runovastaavana. Hänen runojaan on julkaistu myös eri kirjallisuuslehdissä – mm. Parnassossa ja Nuoressa Voimassa.

Kirjan julkaisutilaisuus järjestetään 18. maaliskuuta ravintola Dubrovnikissa (Eerikinkatu 11, Helsinki). Tilaisuus alkaa kello 20, vapaa pääsy. Kyseessä ovat triplajulkkarit, sillä samanaikaisesti juhlistetaan myös Mark Mallonin esikoisrunokokoelmaa Aregemia (Tammi) ja Tiina Raevaaran novellikokoelmaa En tunne sinua vierelläni (Teos). Yhteinen nimittäjä kolmen kirjailijan välillä on Särö.

Julkaistu Jätä kommentti

Esittelyssä Kari Rainerannan Ihmiskanava

ihmiskanava_kansiKirkkaasta juoksevasta vedestä
mykän järven pinnan alla
ovat hänen alati vaihtuvat kasvonsa tehdyt
laulavan linnun ontoista luista
elokuun usvasta
sydämen lyönneistä, toivosta

Kari Rainerannan esikoiskokoelma Ihmiskanava on rakenteellisesti epätavallinen: se muodostuu viidestä erilaisesta sarjasta, jotka erottuvat toisistaan paitsi teemoiltaan, myös tekniikaltaan. Sen sijaan, että alistaisi erilaiset aiheet yhdelle äänelle, Raineranta omaksuu äänen aiheen mukaan.

Rainerannan perfomanssimaisia lausuntaesityksiä seuranneita moniäänisyys ei yllätä. Itseasiassa he saattavat kirjan luettuaan todeta, että kaikki Karin äänet eivät edes mahdu näiden kansien väliin. Lavarunoilijana Raineranta onkin tehnyt lähes kaiken kuviteltavissa olevan: huutanut, kuiskannut, tanssinut, laulanut, esittänyt piikkilankaan kääriytynyttä nuorta Wertheriä ja lausunut pohojalaasia murrerunoja jussipaitaan pukeutuneena.

Niinpä ei ole ihme, että esikoiskokoelmassa tyylien ja aiheiden vyöry ulottuu kriittisestä yhteiskuntakomediasta rakkauden ja menetyksen kirkkaisiin säkeisiin. Runoudesta tulee paikka, jossa kohtaavat muistot ja näyt; runoilijasta maailman ja kielen leikkauspiste, ihmiskanava.

Kokoelman aloittavassa sarjassa ”Muusa” Rainerannan kuvamylly jauhaa jotain kaikkialla läsnäolevaa ja silti pakenevaa.

sinusta on kyse temppeleissä, kappeleissa
puisella penkillä istut viereeni, luet ulkomuistista pyhät kirjat
laulat stemmat kaikkiin virsiin, olet
lyijykiskojen välistä värittyvä aurinko, katulamppu

Tämä kaikessa paljastuva muusa tai kaikkeen kätketty mystinen logos on pintatasolla myös tavallaan varoitus: runo voi tarttua mihin hyvänsä. Heti seuraavassa sarjassa Raineranta heittäytyy metafyysisistä sfääreistä takaisin maan pinnalle ja sen alle. Ääribanaalien arkikohtaloiden kuvaukset vuorottelevat talouspuhetta ja byrokratiakieltä purkavien ja parodioivien vyörytysten kanssa.

Toisaalta:

Jartsa ajattelee pesäpallomailaa eteisen komerossa
virvelin, revenneiden sulkapalloverkkojen ja puhjenneen
pallogrillin takana, kuuntelee
kolmatta naistaan

(”Ihmissuhteen käyttöohje, osa 1”)

Ja toisaalta:

hankitaan tilalle uusi neljäntuhannen megahertsin suoritin elimistöön
samaan syyhyyn digitaalikamera, subjektin itsensä puolesta paikantava
matkapuhelin ja kalatutka sekä välkkyvä ja värisevä kumijigi, luontaistuotteilla
laajennettu penis pienten kalojen joukkoon, perustetaan yli 300 neliömetrin multivideo-
katseluhalleja yhä turpoavan kysynnän tyydyttämiseen

(”Kaivinkoneen käyttöohje”)

Raineranta ironisoi ja pilkkaa, mutta ironian kohteena eivät ole pelkästään jokaisen lehtikolumnistin tavoittamat itsestäänselvyydet, kulutuskulttuuri ja nautintotalous. Kohteena on myös ironia itse: nykyälymystön ja kulttuuriväen taudinkuva, sitoutumisen ja sanomisen välttely.

Puhu itsestäsi kuin olisit jo poissa
tai kolmannessa persoonassa
valvomassa pitkään ruumiisi äärellä
tarkkaile kyyneleitäsi lumisateessa
puhu itsestäsi surun ja ilon ulkopuolella
jumalaisen mustavalkoisuuden profeettana
ole henki ja ironia, älä osallistu

Raineranta ei leiki kielellä leikkimisen vuoksi, vaan ytimessä on sanomisen halu. Runo voi olla kapuloita kielen rattaissa tai sanojen uni; mutta se voi olla myös saarna.

* * *

Ihmiskanava ilmestyy 16. maaliskuuta. Julkaisutilaisuus yhteiskunnallisen runouden illassa Kotkassa ravintola Albertissa.

Raineranta on runoryhmä Ihoteollisuuden, runoimprovisaatioryhmä Muuntajan ja Kuu-yhtyeen jäsen.

Raineranta on voittanut useita kirjoituskilpailuja sekä Poetry Slamin Suomen mestaruuden (2008). Hänen runojaan on julkaistu lukuisissa kirjallisuuslehdissä sekä antologioissa – mm. Ihoteollisuuden antologiassa Hellyyden kiertotie (Sanasato 2007), Viita-akatemian kirjoittajakoulun antologiassa Kaksi munaa raakana suuhun (2004) sekä Lahden runomaratonin antologiassa Katson kauas – kuuntelen (2000).

Julkaistu Jätä kommentti

Esittelyssä Kari Armisen Teräsperhosia

terasperhosia_kansiKaupungin yllä antennit lähettävät toiveita
Hyljätyt asuvat reunalla

Kari Armisen esikoisrunokokoelmassa Teräsperhosia esillä on rappeutunut ja tarpeeton: sairauksien runtelemat ruumiit, kuolemaa odottavat vanhukset, lahoavat rintamamiestalot, katoava hyvinvointiyhteiskunta. Runojen maisemaa ovat jättömaat ja ihmisjäte.

Lähimarketin muovikassissa tuki turva laihanlainen
Luuta nahkaa eteisen peilin edessä
Ei syövän syönyt ruumis enää keimaile
Loppuelämä haisee tunkkaisessa huoneessa.

Tässä iässä jättää enää lapsenkokoisia sormenjälkiä ikkunaan
Nauraa mustavalkoisessa valokuvassa
Kauan sitten.

Armisen kuvaamilla ihmisillä on aina esikuvansa todellisissa henkilöissä. Kuvauksen kohteena eivät ole salamavalojen loisteessa paistattelevat vaan varjoihin katoavat: yksinäiset, kolhitut ja rikkinäiset ihmiset, joista kuitenkin löytyy erikoista arvokkuutta ja kauneutta. Vähän väliä kolkkoa maisemaa rikkoo myös tummanpuhuva, paikoin jopa groteski nauru.

Kotikaupunkia kuvatessaan paljasjalkalainen kotkalainen ei säästele:

Laman harventamat näyteikkunat
Hilseilevän maaliseinän liputtavat repaleet
Rännien ruosteet valuvat kadulle
Koiranpaska ottaa kimppakyydin kengänpohjassa
Eteiseen saakka saa tulla.

Arminen kuvaa yhteiskuntaa, mutta hän on todistaja, ei saarnaaja tai poliitikko. Hän pilkkaa hysteeristä talouspuhetta:

Finanssipolitiikka, työttömyys, pahenee, eikä, pankkikriisi
Tuli jo, koska, taantuma, BKT, ei, meni jo, ensi viikolla
                                  Montunpohja
Irtisanomiset, kyllä, puolivälissä, koska, alkuvaiheessa
Asuntoluotot, nähty, ei, nähtiin jo, tulee ensivuonna, koska
                                  Montunpohja
Meni jo, Suomi selviää, tukipaketti, kenen, ei, veronmaksajat
Eikö kukaan lopeta tätä, ampukaa päähän, tulossa on, kuka laukeaa
                                  Montunpohja

Mutta osansa saa yhtä lailla vanhan Kotkan selkäranka, työväenliike:

Herraa pelkäävät nöyrät kumaraselkäiset
Työväenaatteen raskauttamat pienet ihmislapset
Armo olkoon teidän
Vaikka armo valhetta onkin.

45-vuotiaan esikoisrunoilijan ei tarvitse tunnustaa väriä tai valita leiriä, ei rientää aatteiden tai muotien perässä, ei palvoa uutuutta ja nuoruutta. Runossa ”Tämä on maani” rakkaus rumankauniiseen kotiseutuun muuttuu miltei uskontunnustukseksi:

Taivas valuu veteen
Saaret kelluvat öljyisinä läikkinä veneiden perässä
Tämä on maani, pyhää maata, lapsen maata
Väyliksi kynnettyä pohjalietettä.

Joki kolmella sormella osoittaa
Sillat sormuksina
Lähiöiden hatara betoni
Sekametsä kimmeltää kuurojen jälkeen

Tämä on maani
Hidas hiekka sieluni ajankulussa.

*     *     *

Teräsperhosia ilmestyy 16. maaliskuuta. Julkaisutilaisuus yhteiskunnallisen runouden illassa Kotkassa ravintola Albertissa.

Aikaisemmin Armisen runoja on julkaistu Jouni Tossavaisen ja Leevi Lehdon toimittamassa antologiassa Slam! 2009, ntamo.

Julkaistu Jätä kommentti

Idiootin kevään 2010 runoteokset

Idiootti julkaisee keväällä 2010 kolme runoteosta. Ne ovat:

Markku Aalto: Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn. Keskeislyyrinen hyökkäys kulttuurimme tyhjään keskustaan.

Kari Arminen: Teräsperhosia. Esikoiskokoelma tarpeettomista ihmisistä maailmantalouden jättömailla.

Kari Raineranta: Ihmiskanava. Lausuntaperformansseistaan tunnetun runoilijan moniääninen esikoiskokoelma.

Tulen esittelemään teokset ja tekijät yksityiskohtaisemmin myöhemmin tämän kuun aikana. Kirjat ilmestyvät näillä näkymin maaliskuussa. Helmikuusta alkaen niitä voi tilata ennakkoon kustantamon verkkokaupasta.