Sergei Dovlatov: KOMPROMISSI

21,90 

Kaikki toimituskulut sisältyvät hintaan.

Eletään 1970-luvun puoliväliä. Sergei Dovlatov muuttaa Tallinnaan ja alkaa kirjoittaa henkensä pitimiksi neuvostolehtiin. Mutta sen välillä, mitä julkaistaan ja mitä tapahtuu todella, on aina kompromissi.

Neuvosto-Viroon sijoittuva, alkujaan vuonna 1981 julkaistu Kompromissi on hulvaton kuvaus ideologisista vaatimuksista, jotka asettavat epäluulon alaiseksi jopa aakkosjärjestyksen.

Sergei Dovlatov (1941–1990) on venäläisen kirjallisuuden moderni klassikko, jonka teoksia on käännetty yli 25 kielelle. Neuvostokriittinen kirjailija ei saanut kotimaassaan julki kuin kaksi novellia. Leningradissa kasvanut Dovlatov eli vuosina 1972–1975 Tallinnassa. Vuonna 1978 viranomaisten painostama Dovlatov emigroitui New Yorkiin. Lännessä ilmestyivät alun perin myös kaikki hänen teoksensa.

”Ajankuvaltaan tarkka, ironinen näkymä yhteiskuntaan, johon hän ei sopinut.”
– Siim Kallas, Viron entinen pääministeri

”Dovlatov on kertojana niin varma naurattaja ja kollektiivisten murheiden karkottaja, että hänen Kompromissi-kertomuskokoelmaansa voi lämpimästi suositella kenelle hyvänsä.”
– Tomi Huttunen, Helsingin Sanomat

”Rosoinen Kompromissi herättää lukijassa eloon kulissien takaisen neuvosto-Viron sen hajuja ja makuja myöten.”
– Tintti Klapuri, Turun Sanomat

Suomentanut Päivi Nenonen.

266 sivua.
Kovakantinen, sidottu.
ISBN 978-952-5860-19-1