Kirjoitettu

Venäläistä nykykirjallisuutta Helsingin yliopiston Tiedekulmassa

Helsingin yliopiston Tiedekulmassa pohditaan tiistaina 9. lokakuuta kello 13, mikä erottaa Suomea ja Venäjää. Siperian kansojen satuja suomentanutta Anni Lappelaa ja Dovlatovia suomentanutta Pauli Tapiota haastattelee professori Tomi Huttunen Helsingin yliopistosta.

Kirjoitettu

Sergei Dovlatov: Meikäläiset

150px_DovlatovSuomentanut Pauli Tapio. Ilmestyy maaliskuussa.
Alkuteos Naši, 1983.

Meikäläiset seuraa Sergei Dovlatovin (1941-1990) suvun tarinaa vallankumousajan Vladivostokista 80-luvun New Yorkiin. Teos ei ole tavanomainen sukukronikka vaan ennemminkin kirjallinen perhealbumi, sarja muotokuvia kirjailijan sukulaisista, joiden kohtaloissa heijastuu Venäjän ja Neuvostoliiton historia.

Omaelämäkerrallista proosaa kirjoittanut Sergei Dovlatov on eräs Venäjän kirjallisuuden erikoislaatuisimmista hahmoista. Nyky-Venäjällä Dovlatov on sukupolvensa luetuimpia kirjailijoita, vaikka eläessään hän sai kotimaassaan julki vain kaksi novellia. Kaikki Dovlatovin kaksitoista teosta ilmestyivät lännessä vuosina 1977-1990. Dovlatov itsekin emigroitui vuonna 1978 New Yorkiin, jossa eli kuolemaansa saakka.

Dovlatovin maastamuuttoon ei ollut syynä pelkkä halu luoda kirjallista uraa vapaammassa ympäristössä. Toimitettuaan tekstejään länteen ja levitettyään niitä kotikaupungissaan Leningradissa samizdatina hän oli ajautunut hankaluuksiin turvallisuusviranomaisten kanssa. Näitä elämänvaiheitaan hän sivuaa Meikäläisissäkin.

New Yorkissa Dovlatov saavutti nopeasti mainetta venäläisten emigranttien keskuudessa ja käännösten myötä englanninkielistenkin lukijoiden parissa. Neuvostoliiton hajottua hänen teoksensa kasvoivat tunnustetuiksi moderneiksi klassikoiksi myös Venäjällä.

Dovlatovin suosion salaisuutena on pidetty hänen kykyään yhdistää kepeä ja syvällinen. Dramaattisen elämän elänyt kirjailija inhosi yli kaiken draamallista paisuttelua ja kuvasi traagisetkin tapahtumat vähäeleisen ironisesti. Joseph Brodskyn mukaan Dovlatov olikin ennen kaikkea loistava tyylitaituri. Dovlatovin yksinkertaiset lauseet ja lakoninen huumori ovat pitkällisen hiomisen ja pelkistämisen tulosta.

”Häntä on helppo lukea. Hän ei ikään kuin vaadi itselleen huomiota, ei tyrkytä itseään lukijalle eikä tuputa ajatuksiaan tai havaintojaan ihmisluonnosta. – – Keskeisin tekijä on jokaisen demokraattisen yhteisön jäsenen tunnistama sävy: se kuuluu yksilölle, joka ei suostu ottamaan uhrin osaa ja joka on vapaa oman erityisyytensä pakkomielteestä. Tuo ihminen puhuu kuten vertainen vertaisille ja vertaisista: hän ei katso ihmisiä alhaalta ylös tai ylhäältä alas vaan ikään kuin sivusta.”

(Joseph Brodsky, ”O Serjože Dovlatove”, 1994.)

Dovlatovin teoksia on käännetty yli 25 kielelle, mutta ei aiemmin suomeksi. Ennakkotietona mainittakoon, että Idiootti julkaisee tänä vuonna toisenkin Dovlatovin keskeisistä teoksista: novellikokoelma Matkalaukku (Tšemodan, 1986) ilmestyy syksyllä. Myös sen suomentaa Pauli Tapio.

Kirjoitettu

Astvatsaturov, Gluhovski ja Slavnikova sananvapaudesta Venäjällä

Vasemmalta Astvatsaturov, Slavnikova, Huttunen ja Gluhovski. Kuva Hanni Hyvärinen

Lauantaina Pasilan kirjastossa järjestetyssä Helsingin kirjamessujen iltatilaisuudessa kuultiin varsin mielenkiintoinen analyysi sananvapauden tilasta Venäjällä. Keskustelemassa olivat kirjailijat Andrei Astvatsaturov, Olga Slavnikova sekä Dmitri Gluhovski. Haastattelijana toimi Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden dosentti Tomi Huttunen. Samaa teemaa kirjailijat ja Huttunen käsittelivät myös aiemmin iltapäivällä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.

Astvatsaturov. Kuva Hanni Hyvärinen.

Astvatsaturovin mukaan yhteiskuntaan vaikuttamaan pyrkivän kirjailijan ongelmana Venäjällä ei ole niinkään sensuuri vaan kansan passiivisuus. Nyky-Venäjällä vallassa ovat anti-ideologiset pragmaatikot, joita eriävät mielipiteet eivät häiritse, jos niitä esitetään kaunokirjallisuuden kaltaisissa vähämerkityksisissä foorumeissa. Kirjallisuus on täysin vapaata, mutta samalla se on myös lähes täysin syrjäytynyt poliittisesta kamppailusta. Vain se mikä vaikuttaa vaalituloksiin – televisio ja suuret sanomalehdet – on kontrolloitua.

90-luvun Venäjän liberalismi, pluralismi sekä ideologioiden taistelu tapahtuivat uusliberalistisen talouspolitiikan ja heikon valtion kehyksessä. Ideologioiden taakse kätkeytyi yksityisiä taloudellisia intressejä, joiden paljastuminen murensi sekä kansan että älymystön uskoa poliittisiin toimijoihin. Astvatsaturovin mukaan hän itsekin osallistui 90-luvulla mielenosoituksiin, mutta kiertää ne nykyisin kaukaa. ”Rillipäänähän olen tavallaan vammainen, ymmärrättehän, ja Venäjän miliisiä on ohjeistettu niin, että kenellä on pamppu, hänen on ehdottomasti sitä käytettävä.” Astvatsaturov ei myöskään ole kovin innoissaan nykyisen opposition johtohahmoista, joilla on monilla tausta Jeltsinin hallinnossa sekä epäilyttäviä sidoksia oligarkkeihin.

Venäjän television keskusteluohjelmia Astvatsaturov kuvaa ”poliittiseksi teatteriksi”, jossa ennemminkin näytellään eriävien mielipiteiden esittämistä kuin todella kiistellään ideologisella tasolla. Pietarin paikallistelevision toimittajien joukossa on monia hänen entisiä oppilaitaan, mutta harmi kyllä enimmäkseen kehnoimpia, niitä, ”joille ei edes pälkähdä päähän sellainen ajatus, että viranomaisten sanoja on mahdollista kyseenalaistaa”.

Omalta osaltaan Astvatsaturov pyrkii pitämään Pietarin keskustelukulttuuria elossa vetämällä vastakulttuuriorientoituneita keskustelutilaisuuksia, vaikka onkin hyvin tietoinen siitä, että asettuu näin tavallaan vastustamaan toista rooliaan Pietarin valtionyliopiston opettajana.

Gluhovski. Kuva Hanni Hyvärinen.

Myös journalistina työskennellyt Gluhovski totesi, että median ongelma ei usein ole niinkään sensuuri vaan itsesensuuri. Toimittajat eivät ole ideologisesti sen motivoituneempia kuin vallanpitäjätkään – vallalla on oman edun ja uran edistämisen ilmapiiri. Internetissäkään ongelmana eivät ole niinkään suorat sensuuritoimenpiteet vaan viranomaisten palkkaamat ”keskustelijat”, jotka pyrkivät hukuttamaan kritiikin valtaa myötäilevään hälyyn.

Slavnikova. Kuva Hanni Hyvärinen.

Slavnikova kertoi kokemuksistaan nuorille kirjalilijoille suunnatun Debjut-kirjallisuuspalkinnon koordinaattorina. Hänen valittuaan aktiivisena kansallisbolševikkinä tunnetun Zahar Prilepinin palkintolautakuntaan televisiokanavien edustajat olivat ilmoittaneet, että palkintotilaisuutta ei voida televisioida, mikäli Prilepin on lautakunnassa. Osoittautui, että Prilepinin nimi oli vastikää päätynyt ns. ”stoplistille”, joka on viranomaisten nimilista niistä henkilöistä, joita ei saa näyttää televisiossa. Kuten palkinnon kotisivuiltakin ilmenee, Slavnikova ei kuitenkaan suostunut perumaan Prilepinin nimityspäätöstä.

Kirjoitettu

Esittelyssä Andrei Astvatsaturovin Ihmiset alastomuudessa

Kuva Pavel VadimovAndrei Astvatsaturov kirjoittaa autobiografisen romaanin perinteessä: vaikka lopputulos on kaunokirjallisuutta, materiaali on peräisin kirjailijan omasta elämästä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta henkilöihin viitataan oikeilla nimillä. Tapahtumat sijoittuvat Venäjän ja erityisesti Pietarin älymystöpiireihin, ajallinen etäisyys ulottuu 70-luvusta tähän päivään.

Paitsi uusinta venäläistä proosaa, mitä tänä syksynä ilmestyy, Ihmiset alastomuudessa on ylipäänsä uusinta venäläistä kaunokirjallisuutta, mitä suomeksi on käännetty.

Muutamia poimintoja kirjan venäläisistä arvosteluista:

Romaanin intonaatiossa voi kuulla hiljaisia kaikuja muutamista kulttiäänistä, joista jokainen assosioituu tavalla tai toisella itsen esittämiseen groteskissa valossa: Astvatsaturovilla on taipumusta itsetutkiskeluun Woody Allenin hengessä, mutta hän osaa myös olla järkkymätön kuten Aki Kaurismäen henkilöt. Ja tietenkin on mainittava Henry Miller, joka sattuu olemaan myös eräs kirjailijan kirjallisuustieteellisen tutkimustyön kohteista. – Kirill Rešetnikov, GZT.ru

Joku saattaa närkästyä Michel Houellebecqin muotokuvasta, mutta kuvatuille illallisille osaa ottaneena vakuutan: Astvatsaturov kohteli armollisesti tuota kammotusta, joksi osoittautui elävä klassikko. – Mihail Trofimenkov, GQ

Varsin terävästi Astvatsaturov kuvaa, mitä tapahtuu aikaisemmin pyhänä pidetyn sivistyksen haltijoille, kun pyhyys katoaa mutta sivistys jää: heistä tulee joko katuhuoria tai kyynisiä huijareita, ja itse sivistys muuttuu räikeäksi maalaukseksi tai houkuttelevaksi mainoskyltiksi, jonka takana on vain tyhjyys. – Natalija Kurtšatova, Ekspert

…”Ihmiset alastomuudessa” on monikossa. Kyseessä ei ole yksilön vaan luokan omakuva, liioiteltu yleistys. Romaanin ytimessä ja itseasiassa juonenkin muodostajana on maineenkipeä kateus, luokkavihan kääntöpuoli. – Varvara Babitskaja, OpenSpace.ru

Kirjoitettu

Idiootti julkaisee Andrei Astvatsaturovin romaanin Ihmiset alastomuudessa

Ihmiset alastomuudessaIdiootti julkaisee syyskuun alussa uutta venäläistä proosaa.

Kulttiromaanissaan Ihmiset alastomuudessa Andrei Astvatsaturov (s. 1969) muistelee Brežnevin aikaista lapsuuttaan ja päätymistään virkaheitoksi kirjallisuudentutkijaksi Pietarin valtionyliopistoon. Absurdeissa tarinoissa boheemit ja punkkarit kohtaavat perverssit ja bandiitit. Neuvostopönötys vaihtuu uuden Venäjän pyrkyryyteen, mutta rillipäinen intelligentsija ei antaudu.

Suomentanut Tuukka Sandström.
Alkuteos Люди в голом.

(Lähiaikoina luvassa laajempi esittely sekä Astvatsaturovista että hänen romaanistaan.)