Kuten aktiivisimmat kustantamon ystävät ovat huomanneet, Idiootin julkaisutoiminta on ollut jo puolitoista vuotta tauolla. Tauko on hyvin todennäköisesti lopullinen, sillä uusia julkaisuja ei ole suunnitteilla. Jo julkaistut kirjat pysyvät kyllä saatavilla, mikäli painokset eivät lopu, mutta uusia painoksia vanhoistakaan kirjoista ei ole tulossa.
Tilanteeseen on kaksi syytä.
Ensimmäinen syy on henkilökohtainen. Idiootti on ollut pääasiassa kahden hengen yritys. Allekirjoittanut eli Tuukka Sandström on vastannut kaikesta muusta paitsi graafisesta suunnittelusta, josta on huolehtinut vaimoni Varpu Eronen.
Kustantaminen ei ole ollut leipätyö kummallekaan meistä. Parhaimmillaan tämä on ollut pienten sivutulojen lähde, huonoimmillaan ilmaistyön hetteikkö. Tällä hetkellä meillä molemmilla on niin paljon muita töitä ja taiteellisia projekteja, ettei kustantamiseen jää aikaa ja voimia.
Toinen syy liittyy kirjamarkkinoiden kehitykseen. En tarkoita yleistä alavireisyyttä. Kaunokirjallisuuden kokonaismyynti on kyllä pudonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana peräti neljänneksellä, mutta pienkustantajan kannalta isompi muutos liittyy kirjakauppaketjuihin.
Jo pitkään Idiootin julkaisujen pääpaino on ollut eturivin venäläisessä nykykirjallisuudessa. Sitä on kuitenkin paljon kalliimpi julkaista kuin kotimaista. Kotimaista kirjallisuutta julkaistaessa riittää, kun maksaa kirjailijalle pienen ennakon – kaikki kustantajat eivät maksa sitäkään – ja sitten myynnin mukaan. Jos myyntiä ei tule, ei tarvitse maksaa. Pienempilevikkisen kirjan painokulut voi pitää kurissa tarvepainatuksella, siis digipainattamalla pieniä eriä sitä mukaa, kun myyntiä on.
Käännöksiä taas ei voi yleensä tarvepainattaa, sillä tyypillisesti kansainväliset agentit myyvät oikeuksia rajoitettuina painoerinä. Tämä tarkoittaa sitä, että kustantaja maksaa könttäsumman oikeudesta julkaista teos tietynsuuruisena painoksena. Päälle tulee vielä kääntäjän palkkio (tai sitten pienkustantajan on käännettävä itse ilman korvausta). Korkeampien kulujen vuoksi käännöskirjaa on siis pakko myydä huomattavasti enemmän kuin kotimaista kirjaa, jotta kustantaja pääsee edes omilleen. Ja se on hyvin vaikeaa, jos kirjaa ei saa kunnolla kirjakauppoihin.
Idiootin aloittaessa toimintansa isoimmat kirjakauppaketjut, Suomalainen Kirjakauppa ja Akateeminen Kirjakauppa, olivat yhä itsenäisiä toimijoita. Vaikka moni pienkustantaja valitteli Suomalaisen olevan nihkeä ostaja, oma kokemukseni oli, että aina välillä sai jotakin läpi. Toki linja oli kaupallisempi kuin Akateemisella, mutta jos julkaistava kirja vaikutti ketjun ostajien mielestä riittävän myyvältä, ei sillä ollut niin suurta väliä, että julkaisija oli pienkustantaja.
Tilanne muuttui radikaalisti, kun Otava osti Suomalaisen vuonna 2011. Yhteistyö ketjun kanssa muuttui hankalaksi jopa paikallisella tasolla.
Silti kokonaisuudessaan myyminen ei ollut vielä aivan toivotonta, sillä Idiootin kirjoja meni mukavasti kaupaksi Akateemisen Kirjakaupan sekä kirjatukku Kirjavälityksen ylläpitämän Näytevarastopalvelun kautta. Vauhdittavana tekijänä olivat myös Idiootin venäjästä suomennettujen teosten saamat erinomaiset arvostelut.
Näytevarastopalvelu oli eräänlainen maanlaajuinen myyntitili, johon sai maksua vastaan laittaa noin puolentoista vuoden ajaksi vajaat parisataa kappaletta kutakin uutuuskirjaa. Nämä sitten levisivät ympäri Suomea, yksi kirja per järjestelmään kuuluva kauppa. Periaatteessa kaupoilla oli velvollisuus tilata myydyn kappaleen tilalle aina uusi kirja, ja käytännössä Näytevarastopalvelu näkyi tasaiseen tahtiin tippuvina Kirjavälityksen tilauksina. Myyntitiliajan päätyttyä kirjoja palasi palvelusta aina kymmeniä kappaleita vähemmän kuin sinne olin lähettänyt, mikä osoitti, että monet kaupat luistivat tilausvelvollisuudestaan. Nämä puuttuvatkin sai kuitenkin laskuttaa normaalilla tukkuhinnalla.
Näytevarastopalvelu lakkautettiin vuonna 2014. Tilalle Kirjavälitys toi hämäävän samankaltaisesti nimetyn Näytevalikoimajärjestelmän, jossa ei pienkustantajan kannalta ollut enää mitään tolkkua. Siinä kustantajan pitää maksaa suunnilleen samansuuruinen perusmaksu kuin Näytevarastopalvelustakin aiemmin piti, ja tällä maksulla saa sitten oikeuden myydä noin puolentoistasadan kirjan erän yhden euron – siis tosiaankin yhden euron – kappalehintaan Kirjavälitykselle, joka puolestaan myy kirjat kolmen euron kappalehintaan kirjakaupoille, jotka sitten voivat myydä ne ovh-hintaan – tai mihin tahansa haluamaansa hintaan – asiakkaille ilman minkäänlaista velvollisuutta ostaa täysihintaisia tilalle. Kolmenkympin kirjassa kirjakaupan ulosmyyntihinta on siis 30-kertainen verrattuna kustantajan hintaan.
En tiedä, kuka kumma palvelua käyttää, mutta ei sitä ainakaan vielä ole lopetettu.
Näytevarastopalvelun lakkauttamisen jälkeen merkittävin Idiootille auki oleva kirjakauppakanava oli Akateeminen Kirjakauppa. Valitettavasti myös ruotsalainen Bonnier, joka omisti jo WSOY:n ja Tammen, päätti lähteä Otava-konsernin tavoin niin sanotun vertikaalisen integraation tielle, ja osti syksyllä 2015 Akateemisen.
Akateemisen omistajan vaihtuminen ei ollut samanlainen törmäys seinään kuin Suomalaisen siirtyminen Otavalle, mutta kyllähän myynnit pienenivät välittömästi.
Viime vuosina merkittävin osa Idiootin myynnistä on tullut tapahtumista, verkkokaupasta – sekä omasta että esimerkiksi Bookyn kautta – ja niiden muutamien jäljellä olevien itsenäisten kirjakauppojen kautta. Niin hankalaa myyminen on kuitenkin ollut, että jokaisen julkaistun kirjan jälkeen on ollut pakko kysyä, kuinka mielekästä toiminnan jatkaminen on.
Tällä hetkellä vastaus kysymykseen on, että ei riittävän mielekästä.