Kirjoitettu

Esittelyssä Kari Armisen Teräsperhosia

terasperhosia_kansiKaupungin yllä antennit lähettävät toiveita
Hyljätyt asuvat reunalla

Kari Armisen esikoisrunokokoelmassa Teräsperhosia esillä on rappeutunut ja tarpeeton: sairauksien runtelemat ruumiit, kuolemaa odottavat vanhukset, lahoavat rintamamiestalot, katoava hyvinvointiyhteiskunta. Runojen maisemaa ovat jättömaat ja ihmisjäte.

Lähimarketin muovikassissa tuki turva laihanlainen
Luuta nahkaa eteisen peilin edessä
Ei syövän syönyt ruumis enää keimaile
Loppuelämä haisee tunkkaisessa huoneessa.

Tässä iässä jättää enää lapsenkokoisia sormenjälkiä ikkunaan
Nauraa mustavalkoisessa valokuvassa
Kauan sitten.

Armisen kuvaamilla ihmisillä on aina esikuvansa todellisissa henkilöissä. Kuvauksen kohteena eivät ole salamavalojen loisteessa paistattelevat vaan varjoihin katoavat: yksinäiset, kolhitut ja rikkinäiset ihmiset, joista kuitenkin löytyy erikoista arvokkuutta ja kauneutta. Vähän väliä kolkkoa maisemaa rikkoo myös tummanpuhuva, paikoin jopa groteski nauru.

Kotikaupunkia kuvatessaan paljasjalkalainen kotkalainen ei säästele:

Laman harventamat näyteikkunat
Hilseilevän maaliseinän liputtavat repaleet
Rännien ruosteet valuvat kadulle
Koiranpaska ottaa kimppakyydin kengänpohjassa
Eteiseen saakka saa tulla.

Arminen kuvaa yhteiskuntaa, mutta hän on todistaja, ei saarnaaja tai poliitikko. Hän pilkkaa hysteeristä talouspuhetta:

Finanssipolitiikka, työttömyys, pahenee, eikä, pankkikriisi
Tuli jo, koska, taantuma, BKT, ei, meni jo, ensi viikolla
                                  Montunpohja
Irtisanomiset, kyllä, puolivälissä, koska, alkuvaiheessa
Asuntoluotot, nähty, ei, nähtiin jo, tulee ensivuonna, koska
                                  Montunpohja
Meni jo, Suomi selviää, tukipaketti, kenen, ei, veronmaksajat
Eikö kukaan lopeta tätä, ampukaa päähän, tulossa on, kuka laukeaa
                                  Montunpohja

Mutta osansa saa yhtä lailla vanhan Kotkan selkäranka, työväenliike:

Herraa pelkäävät nöyrät kumaraselkäiset
Työväenaatteen raskauttamat pienet ihmislapset
Armo olkoon teidän
Vaikka armo valhetta onkin.

45-vuotiaan esikoisrunoilijan ei tarvitse tunnustaa väriä tai valita leiriä, ei rientää aatteiden tai muotien perässä, ei palvoa uutuutta ja nuoruutta. Runossa ”Tämä on maani” rakkaus rumankauniiseen kotiseutuun muuttuu miltei uskontunnustukseksi:

Taivas valuu veteen
Saaret kelluvat öljyisinä läikkinä veneiden perässä
Tämä on maani, pyhää maata, lapsen maata
Väyliksi kynnettyä pohjalietettä.

Joki kolmella sormella osoittaa
Sillat sormuksina
Lähiöiden hatara betoni
Sekametsä kimmeltää kuurojen jälkeen

Tämä on maani
Hidas hiekka sieluni ajankulussa.

*     *     *

Teräsperhosia ilmestyy 16. maaliskuuta. Julkaisutilaisuus yhteiskunnallisen runouden illassa Kotkassa ravintola Albertissa.

Aikaisemmin Armisen runoja on julkaistu Jouni Tossavaisen ja Leevi Lehdon toimittamassa antologiassa Slam! 2009, ntamo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.