Kauppalehden Markus Ånäs otti minuun viime viikolla yhteyttä sähköpostitse ja ilmoitti aikovansa tehdä jutun Taksipuhetta-kirjasta. Hän esitti viisi kysymystä, joihin myös vastasin. Juttu ilmestyi tänään.
Ånäs kirjoittaa: “Viattomuuden aika on ohi – ja varmasti monessa tässä kirjassa esiintyneen perheessä.” Viattomuuden ajan luulisi olevan ohi myös lehdistössä. Vaikuttaa siltä, että jotkut toimittajat eivät ole vieläkään heränneet siihen todellisuudeen, että nykyään on sellainen asia kuin Internet ja siellä on sellaisia hommeleita kuin blogit. Jos minua haastattelee sähköpostitse ja editoi vastauksista juuri sen kohdan pois, missä ilmoitan muuttaneeni tunnistettavia yksityiskohtia ja kirjoittaa sitten jutun, jossa kyselee lukijoilta “onko huono omatunto” ja jonka mukaan Tuukka Sandström “vasikoi nyt sekoilusi kaikelle kansalle”, niin totta helvetissä minä julkaisen blogissani tuon haastattelun kokonaan.
Tässä kaksi olennaisinta Ånäsin jutustaan pois jättämää kohtaa:
“Olen muuttanut tunnistettavia yksityiskohtia kuten nimiä ja osoitteita sekä miksaillut ja tiivistänyt juttuja tekstin toimivuutta silmällä pitäen. Ideana oli keittää jonkinlainen gonzojournalismin ja kaunokirjallisuuden sekoitus, läpileikkaus kaupungin pienoisyhteiskunnasta ja erityisesti sen yöpuolesta. Suurin osa keskusteluista on taksissa kuultua, mutta toki muutamia reploja olen kuullut jossain muualla ja miksannut sekaan. Pari juttua varastin myös taksikuskikavereiltani. Täysin hatusta tempaistujen tarinoiden kehittely ei olisi ollut vaivan arvoista senkään vuoksi, että nytkin kirjan ulkopuolelle jäi aikamoinen kasa juttuja, joita en editoinut ihan valmiiksi asti.”
“Julkkiskeikatkin jätin pois, kun niissä ei olisi ollut nimettöminä järkeä – ja sitä paitsi tässä maassa kirjoitetaan julkkisten toilailuista jo aivan riittävästi muutenkin.”
Tästä pitäisi jo selvitä, että tavoitteeni on ollut kuvata ihmisiä – kansaa, jos ilmaisu sallitaan – kaupungin yössä eikä tehdä kohujournalismia. Jos ei se tullut selväksi, niin miksaamisella tarkoitan sitä, että yhden ihmisen repliikki on saatettu ujuttaa toisen ihmisen suuhun ja kolmannen toilailut on liitetty neljännen yhteyteen.
Ånäs kirjoittaa: “Nurmijärvelle isoon omakotitaloon Helsingin keskustasta matkustava mies olisi halunnut illaltaan enemmän. Kaatokunto esti kuitenkin pääsyn Sohoon, eikä Alcatrazinkaan ovi auennut. Lopulta päädytään kotipihaan, jossa päivystää rintarinnan Volvo V70 ja apupyörillä varustettu lasten polkupyörä. Kun taksikuski tarkistaa ajokortista henkilötunnusta, hän huomaa, että Suomi Finland -tekstin alle on liimattu hymyilevä pikkutytön kuva. Puutarhakaupungin terhakka musta dahlia vai reppana keskustalainen?”
Tällaista arvailua lukija saa toki harrastaa. Olennaista on se, että tunnistettavilla yksityiskohdilla tarkoitan juuri sitä, että Ånäsin siteeraaman esimerkin kaltaisessa tilanteessa (Volvo V70, pikkutytön kuva ajokortissa) nämä yksityiskohdat eivät ole peräisin juuri tämän kommelluksen yhteydestä. Ne vain sopivat kaunokirjallisista syistä kontrastiksi tarinalle perheellisestä miehestä, joka ei pääse hirvittävän juopumuksensa takia “pillupaikkaan” sisään. Volvo V70 on parempi kuin vaikkapa Citroën C5, koska juuri Volvo esiintyy markkinoinnissa erityisen voimakkaasti turvallisena “perheautona” – ja perheellisten miesten petollisuudestahan tässä jutussa on kyse. Lapsen kuva ajokortissa on seikka, johon törmäsin parikin kertaa. Tuon yksityiskohdan liittäminen tämän keikan kuvaukseen oli puhtaasti kirjallinen ratkaisu: “Suomi Finland” -tekstin yhteydessä ja perheellisen miehen huorissakäymisen taustaa vasten se esittää lukijalle yleisemmän kysymyksen siitä, mikä on perheinstituution tila yhteiskunnassamme.
Rautalangasta väännettynä: vaikka suurin osa repliikeistä on poimittu aidosta puheesta ja kommellukset perustuvat tositapahtumiin, lopputulos on fiktiota.
Toki faktan ja fiktion raja on hankalasti määriteltävissä. Odottaisin esimerkiksi, että Kauppalehden juttu on faktaa, mutta ei sielläkään näköjään olla turhantarkkoja. Ingressissä lukee:
Markkinointiplayboyt Kallesta Espooseen: “Mä oon kaupunkitaistelija!”
Kirjassa on toki repliikki: “Mä oon kaupunkitaistelija.” Mutta ei Kallesta Espooseen -keikan yhteydessä. Mitä tämä nyt sitten on? Vähän kaunokirjallista miksailua? Arveleeko Ånäs, että Kauppalehden lukijakuntaa käy paljon Kallessa ja asuu Espoossa ja siksi tällainen muutos kannattaa tehdä?
Nykymaailma on sellainen, että kun Markus Ånäs miksailee, tiivistää ja keksii omasta päästään juttuja ja julkaisee ne Kauppalehdessä, sitä sanotaan “journalismiksi”. Siinä ei ole mitään pahaa. Kun minä kuuntelen nimettömien ihmisten puhetta, kerään nimettömien ihmisten kommelluksia ja muokkaan omia lisäyksiäni tehden niistä “kaunokirjallisuutta”, se on “vasikoimista”.
Että sellaista. Iltalehdestä ehtivät soittaa ja haastatella ennen kuin olin Kauppalehden juttua lukenut. Saa nähdä, mitä sieltä sitten tulee.
Tässä lopuksi vielä koko aiemmin mainittu sähköpostihaastattelu:
1. miksi omakustanteena?
Neuvottelin käsikirjoituksesta erään kustantamon kanssa, mutta tarjottu sopimus ei tyydyttänyt. Tekijänpalkkio oli pari prosenttiyksikköä alle kohtuullisena pitämäni tason eikä firma aikonut juurikaan panostaa kirjan markkinointiin. Ehdotin radiomainosten tekoa, vastaus oli “jos teet, ehkä maksamme mainosajan”. Kun tajusin päätyväni väsäämään periaatteessa kustantamolle kuuluvia duuneja ilman korvausta, päätin saman tien ottaa taloudellisen riskin ja hoitaa itse koko homman. Näin sain tietysti myös täyden kontrollin koko prosessiin eli luvan häröillä niin paljon kuin sielu sietää.
2. erityisiä vaikeuksia?
Tottakai yllätyksiä tulee, kun lähtee ilman aikaisempaa yrittäjäkokemusta häsläämään alalle, jolla on vakiintuneet ja melko jähmeät toimintatavat. Mutta enimmäkseen kaikkeen vain menee enemmän aikaa kuin etukäteen kuvittelee.
3. tuleeko muita muiden kirjaittamia kirjoja kustantamosi kautta?
Näin olisi tarkoitus. Käsikirjoituksia on jo alkanut tulla ja syksyn mittaan tulee varmasti lisää. Tämän vuoden puolella ei tosin yksikään enää ehdi kirjaksi asti, mutta keväällä ilmestyy varmasti jokunen opus.
4. ovatko kirjasi teksitit kuinak autenttisia taksikeskusteluita?
Olen muuttanut tunnistettavia yksityiskohtia kuten nimiä ja osoitteita sekä miksaillut ja tiivistänyt juttuja tekstin toimivuutta silmällä pitäen. Ideana oli keittää jonkinlainen gonzojournalismin ja kaunokirjallisuuden sekoitus, läpileikkaus kaupungin pienoisyhteiskunnasta ja erityisesti sen yöpuolesta. Suurin osa keskusteluista on taksissa kuultua, mutta toki muutamia reploja olen kuullut jossain muualla ja miksannut sekaan. Pari juttua varastin myös taksikuskikavereiltani. Täysin hatusta tempaistujen tarinoiden kehittely ei olisi ollut vaivan arvoista senkään vuoksi, että nytkin kirjan ulkopuolelle jäi aikamoinen kasa juttuja, joita en editoinut ihan valmiiksi asti.
Vaikka moni pystyykin kirjasta tunnistamaan itsensä, eettiseltä kannalta olen ajatellut linjan pysyvän hyväksyttävän rajoilla niin kauan, kun kirjaan päätyneen läheiset eivät tajua, että “meidän Markkuhan se siinä örveltää”. Niitä keikkoja, missä ihmiset olivat niin sekaisin, etteivät jälkeenpäin varmasti muistaneet koko kyytiä, en kyllä vaivautunut juuri muuttelemaan. Muutamia kiinnostavia mutta aika tylyjä elämänkohtaloita jätin kuvaamatta siksi, että niihin liittyi tapahtumia, jotka olivat sekä onnettomia että tunnistettavia, enkä halunnut piinata huono-onnista ihmistä enää julkisella nöyryytyksellä. Julkkiskeikatkin jätin pois, kun niissä ei olisi ollut nimettöminä järkeä – ja sitä paitsi tässä maassa kirjoitetaan julkkisten toilailuista jo aivan riittävästi muutenkin.
Juttujen väliin ripotellut tiedotteet ovat kirjoitusvirheitä myöten aitoa Helsingin taksikeskuksen tuotantoa, ainoastaan katoamisilmoituksen tuntomerkit on miksattu eri ilmoituksista ja nimi muutettu.
5. jos ovat, nauhoitiko ne vai kirjoititko pääosin ajon jälkeen, kuten kirjassasi mainitsit
Kun kuulin jonkun kiinnostavan keskustelun, pyrin kirjoittamaan ydinrepliikit muistiin heti keikan jälkeen. Qwerty-näppiksellä varustetulla kännykällä se käy aika nopeasti. Jälkeenpäin sitten siirsin tekstit tietokoneelle ja editoin niistä luettavia.
Äänittäminen ja litterointi olisi ollut työläs tapa kerätä juttuja. Jonkin kaksitoistatuntisen viikonloppuvuoron jälkeen olisi ollut aika raskasta kelailla ääniraitaa parin osuvan repliikin toivossa. Jonkun keskusta-Mäntsälä -rykäisyn aikana sopivaan mielentilaan päässyt taksiasiakas ehtii kuitenkin tehdä melko syväluotaavan analyysin sekä omasta ja läheistensä elämästä että yhteiskunnan ja maailmankaikkeuden tilasta ylipäänsä.
