Kirjoitettu

Esittelyssä Kari Rainerannan Ihmiskanava

ihmiskanava_kansiKirkkaasta juoksevasta vedestä
mykän järven pinnan alla
ovat hänen alati vaihtuvat kasvonsa tehdyt
laulavan linnun ontoista luista
elokuun usvasta
sydämen lyönneistä, toivosta

Kari Rainerannan esikoiskokoelma Ihmiskanava on rakenteellisesti epätavallinen: se muodostuu viidestä erilaisesta sarjasta, jotka erottuvat toisistaan paitsi teemoiltaan, myös tekniikaltaan. Sen sijaan, että alistaisi erilaiset aiheet yhdelle äänelle, Raineranta omaksuu äänen aiheen mukaan.

Rainerannan perfomanssimaisia lausuntaesityksiä seuranneita moniäänisyys ei yllätä. Itseasiassa he saattavat kirjan luettuaan todeta, että kaikki Karin äänet eivät edes mahdu näiden kansien väliin. Lavarunoilijana Raineranta onkin tehnyt lähes kaiken kuviteltavissa olevan: huutanut, kuiskannut, tanssinut, laulanut, esittänyt piikkilankaan kääriytynyttä nuorta Wertheriä ja lausunut pohojalaasia murrerunoja jussipaitaan pukeutuneena.

Niinpä ei ole ihme, että esikoiskokoelmassa tyylien ja aiheiden vyöry ulottuu kriittisestä yhteiskuntakomediasta rakkauden ja menetyksen kirkkaisiin säkeisiin. Runoudesta tulee paikka, jossa kohtaavat muistot ja näyt; runoilijasta maailman ja kielen leikkauspiste, ihmiskanava.

Kokoelman aloittavassa sarjassa ”Muusa” Rainerannan kuvamylly jauhaa jotain kaikkialla läsnäolevaa ja silti pakenevaa.

sinusta on kyse temppeleissä, kappeleissa
puisella penkillä istut viereeni, luet ulkomuistista pyhät kirjat
laulat stemmat kaikkiin virsiin, olet
lyijykiskojen välistä värittyvä aurinko, katulamppu

Tämä kaikessa paljastuva muusa tai kaikkeen kätketty mystinen logos on pintatasolla myös tavallaan varoitus: runo voi tarttua mihin hyvänsä. Heti seuraavassa sarjassa Raineranta heittäytyy metafyysisistä sfääreistä takaisin maan pinnalle ja sen alle. Ääribanaalien arkikohtaloiden kuvaukset vuorottelevat talouspuhetta ja byrokratiakieltä purkavien ja parodioivien vyörytysten kanssa.

Toisaalta:

Jartsa ajattelee pesäpallomailaa eteisen komerossa
virvelin, revenneiden sulkapalloverkkojen ja puhjenneen
pallogrillin takana, kuuntelee
kolmatta naistaan

(”Ihmissuhteen käyttöohje, osa 1”)

Ja toisaalta:

hankitaan tilalle uusi neljäntuhannen megahertsin suoritin elimistöön
samaan syyhyyn digitaalikamera, subjektin itsensä puolesta paikantava
matkapuhelin ja kalatutka sekä välkkyvä ja värisevä kumijigi, luontaistuotteilla
laajennettu penis pienten kalojen joukkoon, perustetaan yli 300 neliömetrin multivideo-
katseluhalleja yhä turpoavan kysynnän tyydyttämiseen

(”Kaivinkoneen käyttöohje”)

Raineranta ironisoi ja pilkkaa, mutta ironian kohteena eivät ole pelkästään jokaisen lehtikolumnistin tavoittamat itsestäänselvyydet, kulutuskulttuuri ja nautintotalous. Kohteena on myös ironia itse: nykyälymystön ja kulttuuriväen taudinkuva, sitoutumisen ja sanomisen välttely.

Puhu itsestäsi kuin olisit jo poissa
tai kolmannessa persoonassa
valvomassa pitkään ruumiisi äärellä
tarkkaile kyyneleitäsi lumisateessa
puhu itsestäsi surun ja ilon ulkopuolella
jumalaisen mustavalkoisuuden profeettana
ole henki ja ironia, älä osallistu

Raineranta ei leiki kielellä leikkimisen vuoksi, vaan ytimessä on sanomisen halu. Runo voi olla kapuloita kielen rattaissa tai sanojen uni; mutta se voi olla myös saarna.

* * *

Ihmiskanava ilmestyy 16. maaliskuuta. Julkaisutilaisuus yhteiskunnallisen runouden illassa Kotkassa ravintola Albertissa.

Raineranta on runoryhmä Ihoteollisuuden, runoimprovisaatioryhmä Muuntajan ja Kuu-yhtyeen jäsen.

Raineranta on voittanut useita kirjoituskilpailuja sekä Poetry Slamin Suomen mestaruuden (2008). Hänen runojaan on julkaistu lukuisissa kirjallisuuslehdissä sekä antologioissa – mm. Ihoteollisuuden antologiassa Hellyyden kiertotie (Sanasato 2007), Viita-akatemian kirjoittajakoulun antologiassa Kaksi munaa raakana suuhun (2004) sekä Lahden runomaratonin antologiassa Katson kauas – kuuntelen (2000).

Kirjoitettu

Esittelyssä Kari Armisen Teräsperhosia

terasperhosia_kansiKaupungin yllä antennit lähettävät toiveita
Hyljätyt asuvat reunalla

Kari Armisen esikoisrunokokoelmassa Teräsperhosia esillä on rappeutunut ja tarpeeton: sairauksien runtelemat ruumiit, kuolemaa odottavat vanhukset, lahoavat rintamamiestalot, katoava hyvinvointiyhteiskunta. Runojen maisemaa ovat jättömaat ja ihmisjäte.

Lähimarketin muovikassissa tuki turva laihanlainen
Luuta nahkaa eteisen peilin edessä
Ei syövän syönyt ruumis enää keimaile
Loppuelämä haisee tunkkaisessa huoneessa.

Tässä iässä jättää enää lapsenkokoisia sormenjälkiä ikkunaan
Nauraa mustavalkoisessa valokuvassa
Kauan sitten.

Armisen kuvaamilla ihmisillä on aina esikuvansa todellisissa henkilöissä. Kuvauksen kohteena eivät ole salamavalojen loisteessa paistattelevat vaan varjoihin katoavat: yksinäiset, kolhitut ja rikkinäiset ihmiset, joista kuitenkin löytyy erikoista arvokkuutta ja kauneutta. Vähän väliä kolkkoa maisemaa rikkoo myös tummanpuhuva, paikoin jopa groteski nauru.

Kotikaupunkia kuvatessaan paljasjalkalainen kotkalainen ei säästele:

Laman harventamat näyteikkunat
Hilseilevän maaliseinän liputtavat repaleet
Rännien ruosteet valuvat kadulle
Koiranpaska ottaa kimppakyydin kengänpohjassa
Eteiseen saakka saa tulla.

Arminen kuvaa yhteiskuntaa, mutta hän on todistaja, ei saarnaaja tai poliitikko. Hän pilkkaa hysteeristä talouspuhetta:

Finanssipolitiikka, työttömyys, pahenee, eikä, pankkikriisi
Tuli jo, koska, taantuma, BKT, ei, meni jo, ensi viikolla
                                  Montunpohja
Irtisanomiset, kyllä, puolivälissä, koska, alkuvaiheessa
Asuntoluotot, nähty, ei, nähtiin jo, tulee ensivuonna, koska
                                  Montunpohja
Meni jo, Suomi selviää, tukipaketti, kenen, ei, veronmaksajat
Eikö kukaan lopeta tätä, ampukaa päähän, tulossa on, kuka laukeaa
                                  Montunpohja

Mutta osansa saa yhtä lailla vanhan Kotkan selkäranka, työväenliike:

Herraa pelkäävät nöyrät kumaraselkäiset
Työväenaatteen raskauttamat pienet ihmislapset
Armo olkoon teidän
Vaikka armo valhetta onkin.

45-vuotiaan esikoisrunoilijan ei tarvitse tunnustaa väriä tai valita leiriä, ei rientää aatteiden tai muotien perässä, ei palvoa uutuutta ja nuoruutta. Runossa ”Tämä on maani” rakkaus rumankauniiseen kotiseutuun muuttuu miltei uskontunnustukseksi:

Taivas valuu veteen
Saaret kelluvat öljyisinä läikkinä veneiden perässä
Tämä on maani, pyhää maata, lapsen maata
Väyliksi kynnettyä pohjalietettä.

Joki kolmella sormella osoittaa
Sillat sormuksina
Lähiöiden hatara betoni
Sekametsä kimmeltää kuurojen jälkeen

Tämä on maani
Hidas hiekka sieluni ajankulussa.

*     *     *

Teräsperhosia ilmestyy 16. maaliskuuta. Julkaisutilaisuus yhteiskunnallisen runouden illassa Kotkassa ravintola Albertissa.

Aikaisemmin Armisen runoja on julkaistu Jouni Tossavaisen ja Leevi Lehdon toimittamassa antologiassa Slam! 2009, ntamo.

Kirjoitettu

Idiootin kevään 2010 runoteokset

Idiootti julkaisee keväällä 2010 kolme runoteosta. Ne ovat:

Markku Aalto: Reilummin blingiä viimeiseen hymyyn. Keskeislyyrinen hyökkäys kulttuurimme tyhjään keskustaan.

Kari Arminen: Teräsperhosia. Esikoiskokoelma tarpeettomista ihmisistä maailmantalouden jättömailla.

Kari Raineranta: Ihmiskanava. Lausuntaperformansseistaan tunnetun runoilijan moniääninen esikoiskokoelma.

Tulen esittelemään teokset ja tekijät yksityiskohtaisemmin myöhemmin tämän kuun aikana. Kirjat ilmestyvät näillä näkymin maaliskuussa. Helmikuusta alkaen niitä voi tilata ennakkoon kustantamon verkkokaupasta.