Poliitikkojen puheissa sanalla “innovaatioyhteiskunta” manataan yleensä jonkinlaista yhteistä ponnistelua jatkuvaa uutuutta vaativan talouden eteen. Innovaatioiden argumentoidaan synnyttävän taloudellista kasvua ja koituvan siten kaikkien hyväksi.

Merkittävä innovaatio on kuitenkin aina myös katkos historiassa: innovaatio paitsi luo uutta, myös syrjäyttää vanhentuneen. Tämä innovaatioiden kääntöpuoli on ollut selvästi nähtävissä koko teollisen yhteiskunnan olemassaolon ajan: tuotantoehtojen muuttuminen ei hyödytä tasaisesti kaikkia. Joillekin uusi tekniikka tai tuote voi avata uusia ansaitsemismahdollisuuksia, mutta samalla se usein syrjäyttää ja ajaa taloudellisiin vaikeuksiin vanhemmasta ratkaisusta elantonsa saaneet. Joskus reaktio innovaation aiheuttamiin ongelmiin voi olla äärimmäinen: varhainen ja tunnettu esimerkki ovat luddiitit.

Puhe “innovaatioyhteiskunnasta” yleistyi viime nousukauden aikana. Samalla yleistyivät myös mm. uskomukset “lama ei ole enää mahdollinen” ja “vastakkainasettelun aika on ohi”. Suomalaisessa yhteiskunnassa läpi itsenäisyyden ajan esiintynyt kamppailu taloudellisista eduista nähtiin lopullisesti kuopatuksi.

Kuitenkin jo nousukauden aikana “innovaatioyhteiskunnasta” kohkaamisen rinnalle alkoi ilmaantua myös kriittisiä puheenvuoroja mm. “työelämän huonontumisesta” sekä uuden “prekariaatin” syntymisestä. Nousukauden aikaisessa kehityksessä ei siten kenties ollutkaan kyse vastakkainasettelun katoamisesta vaan sen muotojen muuttumisesta: uudenlaisia vastakkainasetteluja ei aluksi kyetty tunnistamaan, koska ne eivät sopineet vanhoihin viitekehyksiin.

On kyseenalaista, missä mielessä “innovaatioyhteiskunta” on jotain täysin uutta. Innovaatiot ja jatkuvat tuotannon mullistukset on tunnistettu kapitalismin piirteiksi lähestulkoon sen syntymästä saakka. Vaikuttaa itseasiassa siltä, että kapitalistinen yhteiskunta on aina ja vääjäämättä innovaatioyhteiskunta: tässä mielessä yhteiskunnan nimeäminen “innovaatioyhteiskunnaksi” on vain erään kapitalismin piirteen kohottamista koko yhteiskuntaa kuvaavaksi piirteeksi.

Vaikka sana “innovaatioyhteiskunta” epäilemättä tavoittaa myös talouden painopisteissä aidosti tapahtuneita muutoksia, se toimii toisaalta eufenismina, joka peittää taloudellisiin suhteisiin sisältyvän antagonismin. Innovaatioyhteiskuntaa koskevissa puheenvuoroissa harvoin tulee esiin innovaatioiden negatiivinen puoli: eivät suinkaan kaikki voita vapaan markkinatalouden kilpailussa.

Juuri tälläkin hetkellä on hyvin helppo keksiä esimerkkejä uusien innovaatioiden uhkaamista aloista: esimerkiksi omaa alaani, kirjankustantamista uhkaa uusien lukulaitteiden yleistyminen; musiikkiteollisuus on jo aikaa sitten joutunut kompensoimaan laskevaa levymyyntiä kehittelemällä erilaisia idolikilpailuja sekä krääsämyyntiä; perinteisten sanomalehtien levikit laskevat jatkuvasti ilmaisten nettisisältöjen paineessa.

Ja mikä on ainoa tarjolla oleva ratkaisu näihin innovaatioiden aiheuttamiin ongelmiin? Innovoiminen.

Kippis!

Ja ei muuta kuin uuteen nousuun.